Kokemuksia Essence-kajakista

Ensimmäisen kerran istuin Essence-kajakkiin Asikkalassa Koulutuskeskus Salpauksen pelastusharjoituksessa. Tämä oli minulle vasta toinen kerta, kun milloinkaan olin kajakissa luonnonvedessä. Heti alkuun Essence vaikutti hyvin kiikkerältä. Lyhyen melomisen jälkeen kiikkeryyden tunne katosi.

Koska olen aivan aloittelija, minua huoletti, pääsenkö pois kajakista mahdollisessa kaatumistilanteessa. Vaikka aukko muuten tuntui riittävän isolta, niin reisituet antoivat ahtaan vaikutelman. Jalkatukia oli kyllä säädetty ja yritetty löytää minulle mahdollisimman sopiva etäisyys. Vaikka penkissä on runsaasti säätömahdollisuuksia, niitä ei osattu ehkä oikein käyttää. Laskimme istuimen alimpaan asentoonsa, koska muuten matalan kannen vuoksi tuntui vaikealta saada kankeita polvia ja reisiä mahtumaan kajakkiin.

Vaikka kritisoin säätöjä ja mahtumisia, niin Essence oli huomattavasti mukavampi kuin koulun kajakki (Hanna tietää), jolla olin melonut sillä aivan ensimmäisellä luonnonvesimelonnallani. Mutta Essence ei mukavuudessaan yltänyt uimahallissa kokeilemaani Hammoniin.

Pelastusharjoituksessa kävi ilmi, että reisituista huolimatta sujahdin kajakista ulos vaivattomasti, kun kaadoin sen. Avustettuna onnistui myrskypelastautuminen siihen.

Saimaalla tein Essencellä pienen retken saaren ympäri. Emme meloneet vain rantavesissä eikä ollut kyseessä pelastautumisharjoitus. Ehkä unelman toteutuminen jännitti minua niin, että koko matkan kajakki tuntui kiikkerältä, vaikka keli oli tyyni. Tiesin sen toimivan kunnolla. Ehkä vain tilanteen historiallisuus esti minua rentoutumasta ja löytämästä kajakin parhaita puolia.

Vortexin etukansi näytti niin paljon korkeammalta kuin Essencen, että sillä olisi ollut mukavaa kokeilla. Mutta joskus sitten...

Testikokemuksia Welhonpesän kalustosta Saimaa Jamboreella

Ihmiset ovat eri mallisia ja kokoisia ja arvostavat erilaisia ominaisuuksia kalustossa ja varusteissa. Saimaa Jamboreella saimme tutustua pariin eri malliseen retkikajakkiin sekä kahteen hieman eri hintaiseen melaan. Tässä käyttäjien kokemuksia kalustosta.

 

 

Perception Essence 16 -retkikajakki

Pirjo, 163 cm, aivan aloittelija

 

Reisituet tuntuivat tekevän aukon ahtaaksi, mutta antoivatkin hyvän tuen. Jalkatukien säätöä kajakissa istuen olisin kaivannut.

 

Kajakki vaikutti kiikkerältä, mutta kulki hyvin. Minusta se ei sovellu aivan aloittelijalle.

 

Pirjo Essencen kyydissä

 

 

Mikko, 175cm, vähäistä kokemusta

 

Meloin 2 päivää Essenceä. Vortexiin nähden aloittelijalle helpompi pakata retki tarpeet kyytiin, koska vähemmän kapeaa tilaa kärjissä kuin vortexissa. Isot kansiluukut ja etenkin ovaali takaluukku saa ison plussan. Iso istuinaukko oli helppo kulkea sisään. Kansiköysistö saa myös ison plussa. Etenkin melojan edessä kannella oli helppo saada kartta luettavaksi kokoaikaisesti ilman, että sitä joutui siirtelemään. Samoin myös kompassin sai kartalle linjaan kivasti ja vielä ylettyi hyvin juomapulloihin jne. Eväratkaisu tuntui helpolta ja toimivalta käyttää, eikä se ollut tiellä tai vaikeasti löydettävissä nopeastikaan.

 

Keskimmäinen ja oikeanpuoleinen ovat Essencejä

 Anna, 163,5 cm (saman pituinen kuin Madonna), erittäin vähäistä kokemusta melonnasta.

 

Meloin 4 päivää Essenceä.

 

Kaikin puolin hyvä melottava. Kajakissa sai hyvän asennon, eikä pitkillä matkoillakaan paikat kipeytyneet. Jalkatuta sain hyvän tuen melontaan. Aluksi pakkaaminen oli hieman haasteellista, ja tuntui ettei luukuista meinannut kunnolla mahtua esim. makuupussi sisään, mutta retken edetessä myös pakkaaminen helpottui. Mielestäni oli erittäin kevyt ja vakaa kajakkia meloa. Oikein sopiva näin aloittelijalle. Evän vaikutuksen huomasi erityisesti ristiaallokossa. Itse voisin vastaavan kajakin itselleni ostaa.

 

Anna kuvassa toisena vasemmalta

 

Hanna, 176 cm, melontaopas

Essence on tuttu luottokajakki omasta melontaseurastani ja vuokrattuna kalustona työpaikan retkillä. Itsekin melon silloin tällöin Essenceä kouluttaessani tai oman kajakin ollessa väärässä paikassa.

 

Essencen istuin on pehmustettu ja mukava. Itse en kuitenkaan löydä Essencessä yhtä mukavaa asentoa kuin omassa kajakissani. En tosin ole perehtynyt istuimen säätöihin sen tarkemmin. Istuinaukko on riittävän kokoinen, jotta kajakkiin meno on helppoa ja nopeaa.

 

Lastitilaa Essencessä on hyvin. Ovaalin muotoinen takaluukku helpottaa suurten nyssäköiden pakkaamista. Luukkujen sulkeminen on tosin oma taiteenlajinsa ja on joskus esim. kylmässä hankalaa. Kun tekniikan oppii, sulkeminen kuitenkin onnistuu kyllä.

 

Säätöevä toimii yleensä moitteettomasti, kunhan varoo hiekan tai kivien jumittumista eväkoteloon. Evä on erinomainen ohjausapu esim. aallokossa ja tekee melonnasta miellyttävää.

 

Oma kokemukseni Essencestä on, että se soveltuu jo aika varhaisessa vaiheessa aloittelijoille (sitten kun hienoinen kiikkeryyden tunne ei enää häiritse), mutta palvelee hyvin edistyneempiäkin melojia. Essence on lujaa tekoa ja sopii monenlaiseen käyttöön - kurssikajakiksi, parin tunnin retkille, jokiretkille tai monen päivän retkille. Säädöt riittävät monen kokoisille melojille. Itsekin sovin siihen mukavasti, vaikken hoikimmasta päästä olekaan. Hintaluokassaan tosi hyvä ostos.

 

Hanna omassa Romany Surfissaan

Jukka, 186 cm, melontaopas

Perception Essence 16ft, siis 4,88 metriä pitkä kajakki on erinomainen hyvin moneen toimintaan. Useimmille sopii ensikosketuksesta vuosiksi eteenpäin. Hyvä lastata, hyvät luukut, kansiköydet, maltillinen hinta. Sopii myös mainiosti kursseille, yhteisöille tai vuokraukseen. Muovisena kestää rantautumiset ilman erikseen kuljetettavia lötköpotköjä. Suhteellisen nopea kajakki. Laskuevä pohjassa vakiona on hieno ratkaisu. Isompikokoisille melojille, sekä määrältään reilun retkitavaran kuljetus tarpeen kuljettamiseen myös 17ft on kannattava ajatus. 17ft on siis hieman pidempi, mutta myös joka suhteessa tilavampi. Kokeile molemmat, kuuntele ristiin mielipiteitä. Kauppias on myös tässä kohdin kunnollinen apu valintaa helpottamaan.  Itse melon pääosin 17ft mallilla.

 

Tiderace Vortex -retkikajakki

 

Mikko, 175cm, vähäistä kokemusta

 

Meloin 3 päivää Vortexia. Vortexille plussat verrattuna Essenceen: Se tuntui kevyemmältä meloa kuin Essence. Se myös kääntyi kevyemmin minusta. Kiikkeryys eroa en juuri huomannut, mutta meillä oli todella helpot ja tuulettomat kelit niinä päivinä, kun olin mukana. Vortexille plussa myös melojan edessä olevalle pikku päiväluukulle. Oli helposti aurinkorasva, aurinkolasit/silmälasit, eväs patukat jne. saatavilla myös melonnan aikana.

 

Jalkatilat ja reisituet saa myös isot plussat. jalkapedaaleja oli helppo ja nopea säätää. Vortexin muoto melojan kohdalla oli kiva. Se mahdollisti hyvin polvien tukemisen myös kajakin laitaa vasten polvitukien lisäksi. Siinä oli helppo vaihtaa jalkojen asentoa myös melonnan aikana. Samoin penkki sopi minulle paremmin kuin Essencen vaikkei juuri säätöjä ollut, mutten niitä kaivannutkaan. Istuma-asento oli hyvä ja ryhdikäs, rento.

 

Kansiköysistö oli Vortexissa kartan kanssa haastava, kun kannen profiili oli korkeampi pikkuluukun takia ja köydet kauempana niin kartta jäi liian kauaksi, jotta olisin nähnyt sitä lukea ottamatta käsiini. Etenkin, kun oltiin kartan pohjoisosassa, se korostui. Evä tuntui ihan toimivalta, eikä evän “vipu” häirinnyt juurikaan vaikka olikin kannesta hieman ylhäällä.

 

Jos molemmilla kajakeilla olisi lähes sama hinta ostaisin Vortexin muutamista miinuksista huolimatta. Essence oli joka osa-alueella ihan hyvä, mutta monta päivää kun meloi niin Vortexin oppi pakkaamaan ihan hyvin ja se oli pikkusen parempi niin penkiltään, kuin istuma-asennoltaan. kevyempi meloa ja kääntyvämpi. Ahdas luukku mennä sisään, mutta mukavampi meloessa, joka osa-alueella kuin Essence.

 

Mikko järkkärinsä kanssa sopi hyvin Vortexiin

Vortexin etukannen yksityiskohtia ja melontamaskotti

 

 

Braca Hurricane 60 -mela

 

Mikko, 175cm, vähäistä kokemusta

Mukava. Mukavan näköinen, tyylikäs. Kevyt ja mukava käsissä. Oikean käden muotoilun takia aina oikeassa kulmassa käsissä.

 

Anna, 163,5 cm (saman pituinen kuin Madonna), erittäin vähäistä kokemusta melonnasta.

Meloin 4 päivää Braca Hurricane 60 -melalla. Erittäin kevyt, melkein kuin ei olisi ollut melaa lankaan. Välillä meinasi hieman luistaa käsissä. Kokeilin melaa, jossa hieman kulmikkaampi tangon muotoilu. Mielestäni siinä melassa sain otteen paremmaksi kuin Braca Hurricane 60 -melalla.

 

Essence tyynessä illassa

Hanna, 176 cm, melontaopas

Olen melonut muutaman vuoden Braca Hurricane 60 -melalla. Testimelasta poiketen olen hankkinut omaan melaani katkovarren ja portaattoman melakulman säädön.

 

Moni arastelee katkovartisia meloja siksi, että pelkää niiden olevan heikompia tai rikkoutuvan helpommin. Braca Hurricane on omassa käytössäni ollut erittäin toimiva ja huoleton. En ole huomannut katkovarresta olevan mitään haittaa normaalissa käytössä. Joskus varren sisälle on päässyt hiekkaa, mutta pahasti mekanismi ei silloinkaan juuttunut. Nyt kun melon pääasiassa grönlantilaismelalla, katkomela on siirtynyt varamelaksi takakannelle, missä katkaistava varsi on tietysti suuri etu.

 

Hurricane on miellyttävän kevyt. Kevyempiäkin tietysti löytyy, mutta itse en ole kaivannut yhtään kevyempää melaa. Portaaton lapakulman säätö on ollut mainio, ja vaihtelenkin lapakulmaa usein eri olosuhteissa. Ja vähän fiiliksenkin mukaan. Myös pituutta voi melassani säätää muutaman sentin verran - tätäkin ominaisuutta käytän usein. Vartta on hieman muotoiltu ovaaliksi oikean käden kohdalta. Muotoilu voisi olla hieman voimakkaampikin, esim. märillä käsillä tai huonosti pitävillä hanskoilla mela saattaa joskus vähän luistaa kädessä. Omaan käteeni varsi tuntuu myös hitusen ohuelta, etenkin hanskat kädessä. Paksuus lienee kuitenkin ihan normaali tämän tyyppisille meloille.

 

Hurricanen lavat eivät ole valtavan suuret, mutta pitoa kuitenkin löytyy. Lavan koko ja muotoilu on sopinut minulle hyvin - tällaiselle aktiiviselle, muttei kovin vahvalle tai nopealle melojalle. Joskus lapa saattaa hieman väpättää vedessä vedon aikana, mutta väpätys häviää korjaamalla lavan asentoa hieman.

 

Oman melani ulkonäkö on hieman kärsinyt hiilikuituiseen lapaan tulleista naarmuista. Niitä syntyy esim. kiviin osuessa tai jos pitää tukea melalla rannasta vaikeissa rantautumisissa. Itseäni naarmut eivät kuitenkaan juuri haittaa.

 

Olen ollut Hurricaneen oikein tyytyväinen ja moni sitä kokeillut on päätynyt hankkimaan sellaisen itselleenkin. Sitkeän olkapäävaivan vuoksi olen siirtynyt käyttämään grönlantilaismelaa, mutta Hurricane kulkee yhä matkassa hyvänä kakkosvaihtoehtonani.

 

Testikalustoa lähdössä kotimatkalle

TNP Wolferine -mela

 

Mikko, 175cm, vähäistä kokemusta

Mukavan kevyt. “Tippa nokalle” plussat. Ihan toimiva mela, ei juuri huonoa sanottavaa. Todennäköisin mela, jonka hankin, kun kajakkipaketin itselleni ostan.

Saimaa-jamboree – oppia ja toteutuneita unelmia

Talvirannan pilvisessä säässä odottelin melojia.

Trangialla keitetty lihakeitto oli todella maukasta.

Muutamia päiviä on kulunut Saimaa-jamboreen päättymisestä. Omassa sängyssä nukkuminen on tuntunut oudolta. Tavarat odottavat eteisessä oikeille paikoilleen siirtymistä. Matkaajan, ”elinikäisen oppimisen mallikappaleen” mieli kulkee edelleen Saimaalla: Pihlajasalon Talvirannassa, Raintsaaressa, Pistohiekalla, Rokansaaressa ja Sahanlahdessa. Yhä uudelleen esiin tunkee reissussakin mieleen noussut kysymys: ”Voiko tämä olla totta?” Totta, mikä totta! Syvä ilo ja kiitollisuus kiertelevät sisuksissani. Edelleen ihmettelen sitä, että saan olla mukana tässä iloisessa oppimisen tivolissa, joka pyörii Koulutuskeskus Salpauksen Asikkalan pisteessä ilmeisen lujaa vauhtia. Kiitokset jokaiselle, joka antaa minulle mahdollisuuden tähän!

Liikuin jamboreella omalla autollani. Mukaan pystyin lähtemään vasta kaksi päivää toisten jälkeen. Evakuointisuunnitelmasta etsin autolla tavoitettavia paikkoja. Turvaveneen kyydissä pääsin saariin ja aamulla takaisin autoni luo. Järjestelmä toimi mutkattomasti eikä tuonut turvaveneelle juurikaan ylimääräisiä matkoja.

Raintsaaressa aukaisin riippumaton vetoketjun ja näppäsin kuvan. Hyttynen oli varsin oleellinen osa Raintsaaren elämää.

 Unelma

Päijänne-jamboreella keväällä 2015 syntyi unelma melomisesta. Nivelvaivojen ja kankeuden takia sen toteutuminen tuntui täysin mahdottomalta. Raintsaaren kauniissa illassa siirryttiin Hannan kanssa kajakkien luo. Sydämeni saattoi lyödä muutaman ylimääräisen lyönnin. Unelman toteutuminen oli lähellä. Puin päälleni ostamani vaaleanpunaiset melontaliivit. Kajakikseni sain saman Welhonpesästä lainassa olevan Essencen, jota olin melonut Asikkalassa pelastusharjoituksessa. Kajakkiin, aukkopeite kiinni ja vesille! Kylläpä Essence tuntui kiikkerältä! Sellaiselta se oli Asikkalassakin tuntunut aluksi. Nyt ei kiikkeryyden tunne kadonnut mihinkään. Hanna kysyi, mihin melotaan. Edessä kajakin keula, tyyni Saimaan pinta, järveen heijastuvat saaret ja kalliot. Edessä koko maailma rajattomine mahdollisuuksineen. Henkäisin syvään. Katselin ympärilleni imien tunnelmaa sieluni syvyyksiin asti. Lähellä oli pieni saari, kuin kutsuen luokseen. Sen kiertäminen tuntui sopivalta haasteelta. Huojuen, pienen epävarmuuden vallitessa meloin saaren luo ja ympäri. Jännityskö aiheutti huojuntaa? Pelastusharjoituksessa olin opetellut pelastautumista, siitä ei huolta. Oli ehkä vain niin historiallinen hetki, ettei sitä voinut sivuuttaa liian tyynesti, vaikka liikuimmekin tyynessä vedessä.

Rantaan päästessämme oli tunne, että olen onnistunut tekemään jotain todella suurta. Olen saanut ylitettyä monta estettä ja saanut meloa Saimaalla. Tuo tunne kantaa eteenpäin myös uusien haasteiden ilmaantuessa. Näin uskon.

Oppia

Oppimaan oli Saimaalle tultu. Ja oppia sain paljon. Eri alojen opit lajittelen omiin luokkiinsa. Paljon jää kertomattakin, mutta tässä helpoimmin havaittavat.

Majoittuminen

Majoitteeksi hankin edellisen jamboreen jälkeen hyttysverkolla varustetun riippumaton. En ollut kokeillut nukkumista siinä, loikoilua kyllä. Tiesin, että siihen on lämmön ja hyttysten vuoksi hyvä laittaa lisäeristeeksi joko makuualusta tai ilmapatja. Laitoin sinne ilmapatjan. Ensimmäisenä yönä Talvirannan kallion päällä näköalapaikalla nukkumisen aikana ilmapatja meni täysin tyhjäksi. Unohdin tarkistaa, että tulppa olisi ollut hyvin kiinni.

Toisena yönä Raintsaaressa pumppasin patjan hyvin kovaksi ja varmistin tulppien kunnollisen sulkeutumisen. Rantaveden lähistöllä vietetyn yön keskellä heräsin ja ihmettelin riippumaton ”kalustusta”. En nähnyt mitään muuta kuin päälläni olevan ilmapatjan. Kun lähemmin tarkastelin tilannetta, huomasin makaavani hyttysverkon varassa. Olin saanut koko riippumaton kääntymään ylösalaisin. Kova ilmapatja riippumaton sisällä ei ollut oikein toimiva siksikään, että sen päälle kipuaminen makuupussin kanssa kävi todellisesta kipuamisesta.

Kolmantena yönä Talvirannassa jätin ilmapatjan melko pehmeäksi. Se toimi muuten hyvin, mutta karkaili aina pois altani.

Neljäs yö Rokansaaressa näki uudenlaisen kokeilun. Olin katsonut riippumaton käyttövideoita. Niissä näytettiin alle ripustettavaa lämmitystä. Niinpä sidoin avaruuslakanan riippumaton alle. Neljästä kohdasta narulla sidottu avaruuslakana ei voinut vaikuttaa paljon muuhun kuin henkiseen lämpötilaan.

Näiden riippumattokokeilujen jälkeen vahvistui päätös alushuovan hankkimisesta / tekemisestä. Mukana varalta ollut teltta sai matkustaa rauhassa auton takakontissa.

Ruoka

Olin varautunut jamboreelle ostamalla retkikeittimen sekä kuivattamalla monenlaisia ruoka-aineita. Olin tehnyt myös valmiiksi aamupuuropusseja sekä lihakeitto- sekä muita pusseja. Vaikeaa oli arvioida määrää. Niinpä olin ottanut mukaan aivan liikaa ruokaa. Valmiit annospussit olivat varsin toimiva ratkaisu. Sain taas ihmetellä ja ihailla nuorten mielikuvitusta ja viitseliäisyyttä. Retkellä valmistettiin mm. raparperikiisseliä, mokkapannacottaa mansikoilla, ranskalaisia perunoita. Ihailtavaa luovuutta!

Auringonnousu Rokansaarella

Luonnossa eläminen

Minulle oli uudenlainen elämys ja oppimisen paikka elää täysin luonnossa ilman mitään ihmisten tekemiä rakenteita. Elimme niin, ettei meistä jäänyt myöskään mitään merkkejä myöhemmin paikalle tuleville. Taito se on sekin.

Sosiaaliset taidot

Sain ihailla retkeläisten sosiaalisia taitoja. Kaikki asiat hoituivat sopuisasti, hyvässä hengessä. Pyöräilijät kulkivat omia, itse suunnittelemiaan reittejä ja kävivät katsomassa monia nähtävyyksiä. Kun joku (lähinnä minä) tarvitsi apua, sitä oli aina tarjolla. En ole vielä oikein saanut selville tarkkaan, mikä on se Viisasten kivi, jota Salpauksessa käytetään. Tiimioppimisesta on mainittu. Sekö saa opiskelijat toimimaan niin vastuullisesti kuin Saimaa-jamboreella sai nähdä?

Malojat saapuvat retken päätepisteeseen Sahanlahteen.

Säyne eli säynävä tarttui juuri Saimaata varteen saamaani Rapalan uistimeen.

 Saimaa

Turussa syntyneenä ja kasvaneena ja Turun saaristossa kesät viettäneenä olen aina pitänyt vain merta todellisena vetenä. Viime kesänä Päijänne-jamboree murensi hiukan käsitystäni. Silloin oli pakko todeta, että on se Päijännekin sentään jotain. Elämäni ensimmäistä kertaa olin Saimaalla. Huokaan ja sanon ihmetellen ja arkaillen: ”On Saimaa kyllä melkoinen, käymisen arvoinen paikka.” Saimaasta löytyi myös kalaa. Ahkeran yrityksen jälkeen sain noin kilon painoisen säyneen, joka paistettiin nuotiolla ja syötiin yhteisesti.

Ensi vuonna

Näinhän sitä sanotaan.

Sydämestäni kiitän jokaista Saimaa-jamboreehen tavalla tai toisella vaikuttanutta henkilöä.

Jospa ensi vuonna...

Pirjo Korremäki

Elinikäinen oppija

Pyöräilijät lähdössä etapilleen Pistohiekalta, yhteisestä yöpymispaikasta.

Kun pöly on laskeutunut

Saimaa Jamboree päättyi viime viikon keskiviikkona (1.6.). Palasimme retkeltä alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen jo keskiviikkoiltana, koska yöpyminen idyllisessä Sahanlahdessa ei enää kuuden telttayön jälkeen houkutellut sen paremmin melojia kuin pyöräilijöitäkään. Monella odotteli kotona joku ikävöivä läheinen ja osalla myös viimeiset opiskelutehtävät tai työt. Pakkasimme siis kajakit traileriin, nostimme turvaveneen norpanliotusvesistä ja sulloimme runsaat varusteet koulun autoihin.



Sahanlahden kesäterassia sanotaan Suomen kauneimmaksi.
Vaikea väittää vastaankaan. Melojat söivät retken loppuaterian
ihanissa maisemissa

Pyöräilijät kohteella. Olisiko tämä ollut se kivikautinen asuinpaikka :)

 

 

Laura linnavuorella

Retken kuulumisia oli tarkoitus päivittää retken aikana tähän blogiin. Nettiyhteydet kuitenkin toimivat ainakin omassa älypuhelimessani niin heikosti, ettei blogin päivittäminen onnistunut. Onneksi Facebook huoli kuvia ja tekstipätkiä reitin varrelta ja Periscope -lähetyksiäkin onnistuimme muutamaan otteeseen lähettämään. Olisi ollut hienoa saada retken tunnelmat tuoreeltaan blogin kautta kotona retkeä seuraaville, mutta aina ei voi voittaa. Jamboreet ovat parhaimmillaan paikan päällä :).

 Millainen kokemus Saimaa Jamboree sitten oli? Itse vietin koko viikon mittaisen retken melontaryhmän mukana. Reittimme kulki läntisen Saimaan sokkeloisilla reiteillä, lossien ja salmien labyrintissä. Koimme Virkistysalueyhdistyksen viihtyisiä retkeilysatamia Korvensaaressa, Raintsaaressa ja Rokansaaressa. Aistimme Pistohiekan hippitunnelmaa. Yhden yön yövyimme Opas Tiinan tiluksilla Hurissalossa. Yhtenä iltana pystytimme telttamme ja ripustimme riippumattomme jokamiehen oikeuksien turvin yhdelle Pihlajasalon asumattomista rannoista. Kauneutta piisasi. Loppureissusta myös kaunista säätä. Välillä melonta sujui kuin unelma, välillä osa tuskaili. Viikko tuntui ohikiitävän lyhyeltä hetkeltä, vaikka aikataulumme oli kiireetön ja leppoisa.

Tässä oli kalliomaalauksia. Kuulemma

Pyöräilijöillä ihanasti tauollakin kypärät päässä. Google Maps oli
pyöräretken tärkein navigointiväline

Linnavuori ja Lietveden maisemat

Opimme kokemusten ja paikallisten kertomusten kautta paljon Saimaan luonnosta. Esimerkiksi norpat ovat oikeasti todella kova juttu Saimaalla, isompi matkailuvaltti kuin Päijänteen rantojen koluaja käsittääkään. Lähes kaikki tapaamamme paikalliset ottivat puheeksi norpat ja kertoilivat omia kokemuksiaan ja vinkkejään niiden näkemisestä. Itse emme yhtään norppaa päässeet näkemään, mutta kylläkin opimme, millaisilla kivillä niitä tyypillisimmin tapaa. Jotkut olivat sitä mieltä, että norppia voisi myös houkutella pintaan viheltelemällä. Liekö totta.



Rantautuminen linnavuoren juurelle



Ryhmäkuva Paskosaaren kupeessa ennen sunnuntai-illan melojaryhmän
vaihdoksia

Luonterin seutu on luotojen ja saarten kirjomaa ja korkeuserot suuria. Esimerkiksi Neitvuori oli upea kokemus. Jätimme kajakit rantaan ja patikoimme vuoren huipulle, josta järven ja saarten mosaiikki erottui päätähuimaavan kauniina. Yksi itselleni hienoimmista kokemuksista oli Ihantsalon linnavuori, jonne olimme vähällä jättää kiipeämättä vaikean rantautumisen (kajakeilla) vuoksi. Onneksi menimme - aurinkoinen päivä näytti Lietveden parhaat maisemat. Retken kohokohta taisi (odotetusti) olla Rokansaaren virkistysalue, jonka loputtomat hiekkarannat ja idyllinen sauna sisälammen rannalla jättivät virkistyneen ja onnellisen olon.

Rokansaaren hiekkarantaa

Retken jälkeen minulla oli sellainen olo, kuin olisin ollut ihanalla lomalla hyvässä, mutta vieraassa ja satunnaisesti valitussa seurassa. Osa osallistujista oli tietysti hyvinkin tuttuja, osa aika outoja. Facebook -kilpailumme voittaja Mikko K. tuli seurueeseen mukaan toisen päivän iltana ja meloi kanssamme retken loppuun asti, solahtaen joukkoomme kuin olisi sinne aina kuulunut. Pitkillä retkillä porukkaan muodostuu aivan erityinen tunnelma, jonka muisto säilyy pidempään kuin yhdenkään sohvalla vietetyn tosi-tv-tuokion.

Suo meinasi syödä Pekan
crocksit

Miksi tällaisia retkiä kannattaa järjestää? Valmisteluihin, pakkaamiseen ja tietysti itse retkeen kuluu valtavasti työaikaa. Oppijoiltakin osallistuminen edellyttää paljon viitseliäisyyttä, rohkeutta ja taloudellistakin panostusta. Helpompaa olisi vaikka meloa parina päivänä koulun rannasta käsin ja lähteä neljältä kotia kohti. Pitkät, erilaisia haasteita tarjoavat retket nostavat kuitenkin rimaa jokaisen osallistujan kohdalla niin korkealle, että sen ylittääkseen on venyttävä ja ponnisteltava. On ratkaistava pulmia, keksittävä ratkaisuja, tehtävä ennen kaikkea paljon töitä. Esimerkiksi melontaretkelle halunneet valmistautuivat retkeen opettelemalla melontatekniikkaa, tekemällä harjoitusretken Kelventeelle sekä osallistumalla pelastusharjoitukseen. Laadittiin retkisuunnitelmaa, mietittiin turvallisuusasiat, pohdittiin varustautumista, hankittiin varusteita ja pakattiin. Jos kaikki hommat eivät olleet ihan uusia kokemuksia, ainakin syntyi kokemusta ja lisää rutiinia. Osa retkeläisistä otti muita suuremman haasteen ja ryhtyi melonnan tai pyöräilyn vetäjäksi tai turvaveneen kippariksi. Myös huoltoautokuskimme Pekka teki ison urakan retken onnistumisen eteen. Yhteisillä retkillä näkyy hyvin se, että eniten töitä tehneet myös oppivat eniten.


Vaikka jamboreen toteuttaminen on työlästä, se on myös palkitsevaa. Kun huolellisesti tehdyt suunnitelmat toteutuvat kuin leffan käsikirjoitus, voi rauhoittua nauttimaan melonnasta tai pyöräilystä ja jättää säätämisen vähemmälle. On aikaa jutella rauhassa ihmisten kanssa, kiinnittää huomiota esim. jonkun melontatekniikan kehittymiseen monen päivän ajan. Saa koetella ja hioa omiakin taitojaan. Pitkän retken aikana esim. kajakin pakkaustekniikka ehtii kehittyä valtavasti. Ensimmäisenä päivänä toivottomalta tuntunut sullomisurakka muuttuu viimeisen aamun seesteisyydeksi, jolloin nyssäkät solahtelevat hetkessä paikoilleen. Itse opin esim. tyhjentämään ilmatäytteisen makuualustani nopeasti ja helposti taisteltuani aikaisemmilla retkillä sen kanssa aamuisin jopa 20 minuuttia. Tärkeä taito :). Toisten tekemiä retkeilyratkaisuja havainnoidessa omatkin käytännöt kehittyvät. Jollain on tosi näppärät ripustusnarut riippumattoon. Toisella on upeasti toimiva risukeitin. Joku neuvoo bensakeittimen käyttöä. Tieto siirtyy ja toisten kokemuksista opitaan.



Saimaa kierretty :)

Testissä Tiderace Vortex ja Perception Essence



Rokansaaren paljasjalkareitti

Tänä vuonna jamboree sijoittui juuri kevätjuhlaa edeltäneeseen viikkoon. Osa osallistujista ehti jo valmistua ja pyrähtää juhlimaan, osa lähtee kesätöihin ja osa puurtaa arkeaan eteenpäin. Jatkamme kuitenkin retken jälkipuintia esim. kuvia katselemalla ja kirjoittamalla arvioita käytössämme olleesta Welhonpesän testikalustosta. Myös retkellä opittua on pohdittu, niin jokaisen omasta näkökulmasta kuin seuraavan jamboreen onnistumisen kannalta. Saimaan aalloilla suunnittelimme ensi kevään retkeä. Saaristomeri. Pyöräily ja melonta. Saaristolaiskulttuuri ja merellinen luonto. Ruohosipulit suoraan kalliolta. Siinä se on. Lähdetkö sinäkin mukaan?

Uuden osallistujan kajakin hinausta Anttolasta Korvensaareen